Kun kriittisyys tappaa valokuvaamisen ilon

Oot aivan liian kriittinen itseäsi kohtaan, luovuutesi kuolee kriittisyytesi alle, mutta sä ootkin tollainen perfektionisti, oot aivan liian ankara itsellesi, vaadit ihan liikaa itseltäsi jne. näitä kommentteja olen kuullut omaksi yllätyksekseni paljon. Olenko mä todella tuollainen? Ankara itselleni, liian vaativa, perfektionisti ja sellainen, joka ei ole tyytyväinen mihinkään? Uskon vahvasti siihen, että mun tekemisessä paistaa läpi tietyt piirteet, mutta silti on jotenkin vaikea hyväksyä sitä, että minä olisin tuollainen. Mutta sitten kuitenkin kun mietin sitä, että minkälainen suhteeni esimerkiksi valokuvaamiseen on ollut viimeisen 6kk aikana, niin ehkä tässä asiassa tosiaan on jotain perää. Kameraan ei ole tullut tartuttua samalla innolla kun aikaisemmin, koska musta on tuntunut siltä, että kaikki mikä kamerasta tulee ulos on ihan täyttä p***aa! Että mitä mä oikein yritän esittää jotain ruokakuvaajaa, kun kaikki kuvat on ihan huonoja.

Ja sitten sen tajusin, mun kriittisyys on tappanut sen kaiken ilon, jota mulle valokuvaaminen on niin pitkään tuonut.

En ole saanut yhtään negatiivista kommenttia kuvistani koskaan, en yhtään! Paitsi itseltäni. Kesän lopulla erään instaan postaamani kuvan jälkeen sain viestin, että ”hitto Laura, luulin katsovani mainosta, kunnes tajusin että se oli sun ruokakuva. Miks tää ei ole sun ammatti?”. Olinko onnesta soikeana viestin jälkeen? En. Mietin mielessäni että noh, se nyt oli ihan tylsä peruskuva, kyllähän sitä nyt jotain parempaa ja ihmeellisempää pitäisi osata tuottaa. Ööö what? Ihan hullua nyt kun tätä asiaa alkaa oikein analysoimaan. Kasasinkin tähän sitten kuvia, joita olen julkaissut ja jättänyt julkaisematta, koska nämä jotenkin summaa yhteen koko tilanteen.

Tätä kanttareliipiirakkaa en ole blogissa julkaissut, koska mielestäni kuvista tuli niin kovin tavallisia. Piirakka oli super herkullinen, resepti olisi ajankohtainen ja kuvat valmiina. Mutta silti tämä lojuu luonnoksissa. Miksi? Miksi kaiken pitäisi olla jotenkin erityisen säväyttävää ja erikoista, miksi ei voi olla myös jotain, noh, ihan vaan hyvää?

Helpoin mustaherukkapiirakka jonka olen koskaan tehnyt näkyy yllä. Kynnys reseptin jakamiseen oli ihan hurja, koska A) en ollut tehnyt pohjasta alkaen tätä piirakkaa itse ja B) kuvat ”vain nappasin” kiireessä, joten ei niissä ei lopulta ollut mitään erikoista. Mutta sitten lopulta päätin, että todellakin nämä jakoon, sillä eihän elämä ole (tai tarvitse olla) koskaan sellaista täydellistä super elämää. Miksi sitten sellaista kulissia pitäisi esittää ulospäin? Että jos teen kuitenkin lähes kaiken alusta loppuun asti itse, koska tykkään siitä ja arvostan esimerkiksi puhtaita raaka-aineita, niin enkö sitten voisi minäkin välillä oikaista ja tehdä piirakkaa taikinasta jonka ostin kaupasta? Kuka vaatii, että postaan aina vain reseptejä, joissa on alusta alkaen kaikki tehty itse? Minä, ei kukaan muu! Ja uskon, että sanat helppo, nopea ja vaivaton saavat laajemman vastaanoton, kuin ”tämän kakun tekoon menee 3 päivää”. Vai mitä olet mieltä?

Syksyinen, vähän ruma pataruoka joka on ah niin herkullinen. Mutta kun kuvat on vähän suttuisen sumeita, niin eihän näitä nyt voi jakoon laittaa. Ja niinpä tämäkin resepti lojuu luonnoksissa, vaikka haluaisin että moni muukin innostuisi mustakaalista, ja että voisin tarjota aina erilaisia tunnelmia kuvieni kautta. Ryppyinen tumma mustakaali ja utuisen tummat kuvat, sehän on aika hyvä pari kun asiaa ajattelee. Julkaisuun?

Tämä IHANIN gluteeniton raparperipiirakka on yksin kesän ainuita julkaistuja reseptejä. Surullista sinänsä, koska reseptejä pääni on täynnä, ja niiden jakaminen tuottaa ihan yhtä paljon iloa kun niiden tekeminen. Kuinka omasta kriittisyydestä sitten voi päästä eroon? Se onkin hyvä kysymys. Kuinka voi laskea omaa tasoaan, jonka on itse luonut? Kun itse on oma haastajansa, niin kai sitä tavallaan luonnostaan sitten yrittää aina tehdä parempaa ja erilaista kun viimeksi. Mutta kuinka tämän saisi pidettyä positiivisen puolella, on juuri nyt suuri mysteeri. Eräs ystäväni kehotti pistämään kameran hetkeksi pois, olemaan kuvaamatta kokonaan jos lopputulos aina ahdistaa. Ja niinhän pitkään teinkin. Mutta nyt kun mietin mennyttä kesää, ja kaikkia niitä ruokia jotka jäi kuvaamatta, niin se tuntuu enemmän surulliselta kuin hyvältä. Sillä varmaa on se, että kuvaaminen ei tunnu yhtään paremmalta lopputuloksia katsellessani kuin tuolloin. Ongelman ydin onkin jossain muualla, kuin itse kuvaamisessa.

Tämä kakku on keväältä, veljeni syntymäpäiviltä. Kakku oli yksi suuri kokeilu, ja koska lopputulos ei ollut mitään mitä tavoittelin, jäivät kuvat ja resepti julkaisematta. Kakku oli herkullinen ja komea, mutta jollain tavalla samalla suuri epäonnistuminen. Enkä enää edes ihan muista että miksi. Mutta julkaisematta jäi, vaikka kakun kuvaamiseen liittyy hauska tarina siitä, kuinka keikuin tikkailla keskellä äidin puutarhaa ja melkein kaaduin kakun päälle.

Mielestäni on surullista, että olen itse tuottanut ruokakuvauksen ylle ison mustan pilven. Haluan nautti täysillä siitä mitä teen, kehittyä ja haastaa itseäni, enkä antaa liiallisen kriittisyyden tappaa tekemistäni. Joten jospa jatkossa ihan rohkeasti haastankin itseni postaamaan tänne myös sellaisia kuvia, jotka eivät välttämättä ole niitä wawawoo sarjan kuvia. Koska sitähän elämäkin on, tasaisempaa ja tylsempää aina välillä, että ne wow hetket todella on wow hetkiä isolla W:llä.

 

 

Postikortti Kööpenhaminasta

Vaihdoin kevään lopussa työpaikkaa, ja sanoin samalla moikka moi pitkälle palkalliselle kesälomalle. Päätin kuitenkin, että reissuun on päästävä ja kesän ensimmäinen miniloma tuli vietettyä viime viikonloppuna neiti V:n kanssa Kööpenhamianssa. Ja ai että, Kööpenhamina oli vielä ihanampi kuin osasin odottaa! Ajattelin, että Köpis olisi hyvin samanlainen kuin mitä olin Hollannissa kauniisiin kaupunkeihin tottunut, mutta Kööpenhamina olikin I-H-A-N-A yhdistelmä skandinaavisuutta ja keskieurooppalaista tunnelmaa. Vietimme neiti V:n kanssa Kööpenhaminassa 4 yötä, ja jo muutaman päivän jälkeen olin sitä mieltä, että tänne voisin jäädä. Kuvia, vinkkejä ja tarinoita kertyi niin valtavasti, että ajattelin jakaa nyt pienen postikortin Kööpenhaminasta, ja jatkaa sitten ”yksityiskohtaisempien” stoorien kanssa.

Me saavuttiin Kööpenhaminaan viime viikolla torstaina illalla, ja vettä satoi niin valtavasti, että meillä molemmilla oli sadetakkienkien alta paidat märkänä. Hui! Kööpenhaminassa hotellien hinnat oli ihan pilvissä, kun niitä aloimme katsella, ja päädyimmekkin aika pian ihanaan Tanskalaiseen kotiin AirBnB kautta. Frederiksbergissä sijainnut asunto oli juuri niin kaunis ja hygge kuin kuvista voi päätellä. Olimme ihanalla alueella keskellä paikallisten tavallista elämää, mutta kuitenkin niin lähellä keskustaa, että pystyimme kävelemään kaikkialle. KÄytimme lopulta julkisia vain kentältä asunnolle mennessä, ja takaisin kentälle maanantaina suunnatessamme. Askelia kertyi ihan hurjana neljän päivän aikana, lauantaina taisimme tallustella hurjat 20km päivän aikana.

Yleisesti koko kaupunki oli mielestäni ihan super kaunis, ja vaikka välillä vähän vettä ripsottikin, ehdimme nauttia kauniista kaupungista monesta näkökulmasta. Kööpenhaminassa näkyi kukkia kaikkialla, mutta Hollannin jälkeen kukkien hinnat tuntuivat hieman kalliilta (toki olivat hinnoiltaan meidän kukkia edullisempia). Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, miten paljon enemmän istutettavia kasveja oli leikkojen sijaan tarjolla. Olisin halunnut tuoda mukanani pienen viikunapuun sekä eukalyptuksen, ja neiti V rakastui pienen pieniä ananaksia täynnä olleeseen kasviin. Myös skandinaavisen tyylikästä sisustusta näkyi kaikkialla, siis ihan kaikkialla! Yllä oleva kuva on otettu kahvilasta Pyöreän tornin sisältä, eikä olekin yksinkertaisen tyylikästä? Iski into sisustaa koko koti uusiksi, apua!

Näiden kuvien värikkäät talot ovat varmasti kaikille tuttuja, vaikka ei olisi Kööpenhaminassa käynytkään. Kävelimme pikaisesti Nyhavnista läpi, sillä paikka taitaa olla yksi Kööpenhaminan suosituimmista kohteista turistien keskuudessa. Kirjoitan näistä taloista (tai ehkäpä enemmänkin alueen turismista) vielä lisää myöhemmin, ja jaan lisää kuvia näistä ihanuuksista.

Olin kuunnellut ennen matkaa Hygge – Hyvän elämän kirjaa, ja osasin odottaa näkeväni kaupungissa monia antiikkiliikkeitä. Mutta ai että miten paljon, ja minkälaisilla hinnoilla niitä olikaan! Jätän tämänkin omaksi tarinakseen, sillä haluan samalla vinkata kirpputoreista – ja hei, matkani ainoa ostoskin tuli tehtyä myös kirpputorilta.

Olin yllättynyt siitä, mihen vähän katutaidetta Kööpenhaminassa oli. Muutamia isompia töitä näkyi kyllä, mutta ei mitään niin hienoa kuin esimerkiksi Bredassa tai Rotterdamissa voi nähdä. Kööpenhamina on mielestäni ihana yhdistelmä vanhaa ja uutta arkkitehtuuria, ja ehkä siksi myös oletin tämän puolen olevan kaupungissa edustettuna. Oli hienoa nähdä miten moderneja rakennuksia oli rakennettu vanhojen perinteisten talojen rinnalle, kaikki sulassa sovussa mielestäni!

Ruoan puolesta matkamme oli erityisen onnistunut, ja tulen kirjoittamaan kaikista herkuista vielä oman postauksen. Suosittelen kuitenkin jo nyt, että matkallasi kokeilet mahdolisimman monia pieniä paikallisia paikkoja, ja herkkuja. Valehtelmatta yksi parhaimmista viinereistä pitkään aikaan tuli syötyä Kööpenhaminassa lauantaina, enkä edelleenkään tiedä mitä söin – jotain perinteikästä ja hyvää!

Kävimme reissumme aikana myös Kööpenhaminan ”uudessa” kauppahallissa, kasvitieteellisessä puutarhassa, moikkaamassa Pientä merenneitoa, hodareilla Christianshavnissa ja kuuluisassa Tivolissa sekä niin monissa paikoissa, että en edes tiedä mistä jatkaa seuraavaksi. Stay tuned, paljon vinkkejä siis tulossa!

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Aina on aikaa leipoa -nopein mustaherukkapiirakka

Palasin tänään kotiin Kööpenhaminasta – mikä ihana kaupunki ja ihana viikonloppu! Kuvia kertyi kirjaimellisesti sadoittain, ja ennen kuin ehdin niitä käydä läpi, ja kirjoittaa tarinoita reissusta, jaan tämän nopean mustaherukkapiirakan. Tämän piti olla täällä jo ennen reissuani, mutta tavalliseen tapaani olin ”hieman” optimistinen aikataulujen kanssa, enkä lopulta ehtinyt tätä jakaa. Tämä resepti poikkeaa aikaisemmin jakamistani resepteistä, sillä tässä olen käyttänyt (huonon omatunnon saattelemana) kaupan valmista piirakkapohjaa. En tosin tiedä, että miksi sitä pitäisi potea huonoa omatuntoa siitä, että ole tehnyt kaikkea alusta loppuun itse..elämää se vain on eikö?

Mustaherukkapiirakka

aika  40min. // 23cm ∅ vuoka

Pohja:

  • Yksi paketti kaupan valmista piirakkataikinaa

Täyte:

  • 350g maustamatonta rahkaa
  • 200-300g mustaherukoita
  • 1 kananmuna
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl ruokosokeria
  • (vaniljaa myllystä)

 

mustaherukkapiirakka

Valmistus

  • Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen
  • Sulata taikinaa pieni hetki esim. mikrossa, jotta se pehmenee
  • Kauli taikina hieman vuokaa suuremmaksi
  • Painele taikina sormilla vuokaan niin, että taikinaa tulee myös reunoille
  • Sekoita täytettä varten kaikki, paitsi marjat keskenään
  • Lisää ensin marjat piirakkapohjan päälle, ja lopuksi rahkaseos
  • Paista piirakkaa 30 minuuttia uunin keskitasolla
  • Nautiskele!

 

mustaherukkapiirakka

mustaherukkapiirakka

Ihanaa uutta viikkoa!