Postikortti Kööpenhaminasta

Vaihdoin kevään lopussa työpaikkaa, ja sanoin samalla moikka moi pitkälle palkalliselle kesälomalle. Päätin kuitenkin, että reissuun on päästävä ja kesän ensimmäinen miniloma tuli vietettyä viime viikonloppuna neiti V:n kanssa Kööpenhamianssa. Ja ai että, Kööpenhamina oli vielä ihanampi kuin osasin odottaa! Ajattelin, että Köpis olisi hyvin samanlainen kuin mitä olin Hollannissa kauniisiin kaupunkeihin tottunut, mutta Kööpenhamina olikin I-H-A-N-A yhdistelmä skandinaavisuutta ja keskieurooppalaista tunnelmaa. Vietimme neiti V:n kanssa Kööpenhaminassa 4 yötä, ja jo muutaman päivän jälkeen olin sitä mieltä, että tänne voisin jäädä. Kuvia, vinkkejä ja tarinoita kertyi niin valtavasti, että ajattelin jakaa nyt pienen postikortin Kööpenhaminasta, ja jatkaa sitten “yksityiskohtaisempien” stoorien kanssa.

Me saavuttiin Kööpenhaminaan viime viikolla torstaina illalla, ja vettä satoi niin valtavasti, että meillä molemmilla oli sadetakkienkien alta paidat märkänä. Hui! Kööpenhaminassa hotellien hinnat oli ihan pilvissä, kun niitä aloimme katsella, ja päädyimmekkin aika pian ihanaan Tanskalaiseen kotiin AirBnB kautta. Frederiksbergissä sijainnut asunto oli juuri niin kaunis ja hygge kuin kuvista voi päätellä. Olimme ihanalla alueella keskellä paikallisten tavallista elämää, mutta kuitenkin niin lähellä keskustaa, että pystyimme kävelemään kaikkialle. KÄytimme lopulta julkisia vain kentältä asunnolle mennessä, ja takaisin kentälle maanantaina suunnatessamme. Askelia kertyi ihan hurjana neljän päivän aikana, lauantaina taisimme tallustella hurjat 20km päivän aikana.

Yleisesti koko kaupunki oli mielestäni ihan super kaunis, ja vaikka välillä vähän vettä ripsottikin, ehdimme nauttia kauniista kaupungista monesta näkökulmasta. Kööpenhaminassa näkyi kukkia kaikkialla, mutta Hollannin jälkeen kukkien hinnat tuntuivat hieman kalliilta (toki olivat hinnoiltaan meidän kukkia edullisempia). Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, miten paljon enemmän istutettavia kasveja oli leikkojen sijaan tarjolla. Olisin halunnut tuoda mukanani pienen viikunapuun sekä eukalyptuksen, ja neiti V rakastui pienen pieniä ananaksia täynnä olleeseen kasviin. Myös skandinaavisen tyylikästä sisustusta näkyi kaikkialla, siis ihan kaikkialla! Yllä oleva kuva on otettu kahvilasta Pyöreän tornin sisältä, eikä olekin yksinkertaisen tyylikästä? Iski into sisustaa koko koti uusiksi, apua!

Näiden kuvien värikkäät talot ovat varmasti kaikille tuttuja, vaikka ei olisi Kööpenhaminassa käynytkään. Kävelimme pikaisesti Nyhavnista läpi, sillä paikka taitaa olla yksi Kööpenhaminan suosituimmista kohteista turistien keskuudessa. Kirjoitan näistä taloista (tai ehkäpä enemmänkin alueen turismista) vielä lisää myöhemmin, ja jaan lisää kuvia näistä ihanuuksista.

Olin kuunnellut ennen matkaa Hygge – Hyvän elämän kirjaa, ja osasin odottaa näkeväni kaupungissa monia antiikkiliikkeitä. Mutta ai että miten paljon, ja minkälaisilla hinnoilla niitä olikaan! Jätän tämänkin omaksi tarinakseen, sillä haluan samalla vinkata kirpputoreista – ja hei, matkani ainoa ostoskin tuli tehtyä myös kirpputorilta.

Olin yllättynyt siitä, mihen vähän katutaidetta Kööpenhaminassa oli. Muutamia isompia töitä näkyi kyllä, mutta ei mitään niin hienoa kuin esimerkiksi Bredassa tai Rotterdamissa voi nähdä. Kööpenhamina on mielestäni ihana yhdistelmä vanhaa ja uutta arkkitehtuuria, ja ehkä siksi myös oletin tämän puolen olevan kaupungissa edustettuna. Oli hienoa nähdä miten moderneja rakennuksia oli rakennettu vanhojen perinteisten talojen rinnalle, kaikki sulassa sovussa mielestäni!

Ruoan puolesta matkamme oli erityisen onnistunut, ja tulen kirjoittamaan kaikista herkuista vielä oman postauksen. Suosittelen kuitenkin jo nyt, että matkallasi kokeilet mahdolisimman monia pieniä paikallisia paikkoja, ja herkkuja. Valehtelmatta yksi parhaimmista viinereistä pitkään aikaan tuli syötyä Kööpenhaminassa lauantaina, enkä edelleenkään tiedä mitä söin – jotain perinteikästä ja hyvää!

Kävimme reissumme aikana myös Kööpenhaminan “uudessa” kauppahallissa, kasvitieteellisessä puutarhassa, moikkaamassa Pientä merenneitoa, hodareilla Christianshavnissa ja kuuluisassa Tivolissa sekä niin monissa paikoissa, että en edes tiedä mistä jatkaa seuraavaksi. Stay tuned, paljon vinkkejä siis tulossa!

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.